Bisnesmuotoilutoimisto

Ihminen on jokaisen organisaation strategian ja toimintamallin toteuttaja

blogikuva

Ihmiset ovat organisaation ydin ja vastaavasti organisaatiolla tarkoitetaan sitä rakennetta, jolla tietty toiminnallinen yksikkö harjoittaa toimintaansa. Yrityksen ollessa kysymyksessä toiminta on liiketoimintaa ja sen taustalla on yrityksen liiketoimintastrategia ja siihen pohjautuva liiketoimintakonsepti. Olipa yrityksen liiketoimintastrategia ja siihen pohjautuva konsepti millainen tahansa, se tulee toteutetuksi lopullisessa muodossaan organisaatiossa toimivien ihmisten kautta. Ihminen valikoituu yrityksen ja sen toimintaa harjoittavan organisaation jäseneksi osaamisensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella. Tarve taidoille ja ominaisuuksille määrittyy kullekin työntekijälle organisaation liiketoimintastrategiaan perustuvan liiketoimintakonseptin mukaisesti.

Ihminen on organisaation voimavara

Organisaatioon ihmistä haettaessa keskeisintä on ajatellun tehtävän vaatimukset. Haettavan ihmisen tulisi kyetä vastaamaan organisaation toiminnallisiin tarpeisiin. Hänen tulisi persoonaltaan ja osaamiseltaan täydentää muiden organisaatiossa toimivien ihmisten osaamisia, jolloin organisaation jäsenet muodostavat yhtenäisen ryhmän toteuttamaan liiketoimintastrategian mukaisen konseptin toimintaa. Jo yksi yksittäinen ihminen muodostaa organisaation omien verkostojensa muodossa harjoittaessaan liiketoimintaa. Vastaavasti kansainvälistä liiketoimintaa harjoittava organisaatio muodostuu sadoista tuhansista ihmisistä.

Jos organisaatio asettaa haasteita ihmiselle, niin myös ihminen organisaation johtamiselle.

 

Valitessamme jäseniä organisaatioon joudumme ottamaan ihmiset kokonaisvaltaisina mukaan, vaikka kuinka haluaisimmekin vain heidän parhaat ominaisuutensa ja puolensa. Tämä tarkoittaa sitä, että emme voi jättää huomioimatta ihmisten kaikkia erilaisia osaamisia ja ominaisuuksia, vaikka emme niitä tarvitsisi tai vaikka ne kuinka paljon tahansa tuottaisivat harmaita hiuksia organisaation johtamisen näkökulmasta. 

Osaamisen hankkimiseksi organisaation johdolla on kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin voidaan hakea sopivia ominaisuuksia omaava ihminen ilman aikaisempaa kokemusta ja kouluttaa tämä suunniteltuun tehtävään. Toisaalta tehtävään voidaan hakea ominaisuuksiltaan sopiva ihminen, jolla on myös jo aiemmin hankittua osaamista tehtävän hoitamiseksi. Nämä molemmat vaihtoehdot sisältävät omat haasteensa. Ensimmäisessä tapauksessa uuden oppimiseen on varattava aikaa. Tällöin valittu ihminen varmasti on motivoitunut, koska uuden oppiminen tuo hänelle uusia virikkeitä. Valittaessa jo osaava ja kokenut ihminen, on uuden tehtävän tarjottava riittävästi uusia haasteita ja virikkeitä, jotta ihminen pysyy motivoituneena tehtävässään.

Organisaation tarkoituksen omaksumisen johtaminen 

Palveluina yritysjohtajat ja -omistajat ovat usein kiinnostuneita liiketoiminnan kehittämisestä sekä yritysten liiketoimintastrategioiden ja -konseptien päivittämisestä. Organisaatiomuotoilu ja organisaation toimintojen tarkastelu jäävät silloin vain ylemmän tason toiminnaksi ja uudistusten jalkauttaminen voi jäädä pelkäksi henkilöstölle annetuksi ilmoitukseksi. Tällöin organisaatioissa toimivien ihmisten ajattelu- ja toimintaprosessit suhteessa suunniteltuun uuteen toimintamalliin jäävät huomioimatta. Ilman ohjausta ihmiset eivät sisäistä uudistusta ja jatkavat toimintaansa vanhojen totuttujen toimintamallien mukaan. Tämä taas johtaa siihen, että uudistus jää vain johdon tasolla yhdeksi päälle liimatuksi sepustukseksi.

Johdon on helppo syyllistää työntekijöitä siitä, että he eivät halua omaksua uutta toimintamallia. Syyttävän on helppo löytää vikaa toisen toiminnasta, mutta tässä tapauksessa olisi syyttäjien parempi tarkastella oman toimintansa onnistumista. Jos johto ei riittävän vahvasti osallista ja valmenna organisaatiossa toimivia ihmisiä uuteen toimintamalliin, on johdon turha odottaa ihmisten kykenevän motivoituneesti omaksumaan uutta mallia itsekseen. Oikein ohjattuna ja valmennettuna ihmiset muodostavat organisaation ytimen. Heidän ymmärryksensä on avain organisaation toimintamallin onnistumiseen ja siten koko organisaation onnistumiseen tuotantotehtävässään. Ihminen on siis organisaation vahvuus, sen toiminnan mahdollistaja, ja organisaatiomuotoilu se palvelu, joka varmistaa uuden toimintamallin omaksumisen jokaisen organisaatiossa toimivan ihmisen toimintaan ja ajatteluun.