Bisnesmuotoilutoimisto

Rajaus on esiintymisen avain

Juoksin 90-luvulla nuorena tv-toimittajana kuvaajan kanssa otsa hiessä pitkin Formula 1 -varikkoa tekemässä juttuja. Maailman kisoja siinä vaiheessa jo reilun vuosikymmenen kiertänyt valokuvaaja pysäytti minut. ”Mitä sä höyryät! Jos jatkat tuohon tahtiin, kohta sulla ei ole mitään, mistä kertoa.”

Sain isällinen opin, joka auttoi suorituspaineeseen. Totta vie. Sisältö saattaa loppua.

Vai loppuuko sittenkään?

Tämän päivän viestintä on esiintymistä. Yhä useamman yrityksen on kyettävä toimimaan omana mediana. Ja osattava esiintyä siinä. Enää ei riitä, että vain ylin johto lausuu julki yrityksen asioita. Ja kun ylin johto ei siihen välttämättä aina edes kykene, viestintäosastokaan ei pysty sitä paikkaamaan. Vastaanottaja on yhä herkempi seulomaan jyvät akanoista.

Mitä alemmaksi henkilöstöportaikossa mennään, sitä relevantimmalta – ja aidommalta – sisältö alkaa tuntua. Olenkin sitä mieltä, että kaikki mahdollinen sisältö, jota yritys voi tarjota, on relevanttia.

Markkinointiviestinnän perussääntö kuulu: se ei ole se, mitä sanotaan, vaan miltä se tuntuu. Siksi juuri aitous on avain hyvään esiintymiseen. Aitous katoaa, kun esiintymiseen tungetaan kaikki mahdollinen sisältö, kaikki faktat ja lupaukset samaan soppaan. Ja kun näin tekee, koko sisältöpankki tyhjennetään yhdellä nostolla. Mitä seuraavaksi?

Hiljattain aloittamassani rumpukoulussa opettajani kysyi mitä haluan oppia, kun perusosaamista näyttäisi olevan. ”Fillejä, komppien välisiä täyteosuuksia”, vastasin. Pyynnöstä aloin hermostuneena antaa näytettä, mutta opettaja keskeytti minut ensimmäisiin lyönteihin. ”Sinun on opittava rajaamaan. Kuuntelija saa paremman kokemuksen, kun soitat tarkemmin vaikkapa vain kahteen rumpuun koko setin sijaan.” Onnistuminen tulee rajaamisesta. Mikä oivalluksen elämys!

Tässä piilee esiintymisenkin ydin. On osattava säännöstellä sisältöä. Ja on keskityttävä vain yhteen asiaan kerralla, mahdollisimman kompaktisti. Kun tein ensimmäisiä yritysvideoita parikymmentä vuotta sitten, kesto sai olla seitsemän minuuttia. Tänään kesto saa olla korkeintaan puolet tuosta. Kiinnostusta on, mutta keskittymiskyky ei enää riitä.

Jokainen vuorovaikutustilanne on esiintymistä, otollinen tilaisuus vaikuttaa. Sitä on yhtä lailla sähköposti kuin lavalla puhuminen. Kanavia on lukemattomia jokaisella yrityksen työntekijällä. Itse asiassa jokainen meistä on media. Tässä piilee merkittävä viestintäpotentiaali. Mutta miten saada koko henkilöstö esiintymään?

Uskallan väittää meitä suomalaisia edelleen juroiksi. On kuitenkin tieteellisesti osoitettu, että tietynlainen huomion tarve tulee meille jo kohdussa. Siksi uskallan sanoa, että suurin osa meistä haluaa esiintyä. Mutta kun hetki lyö, iskee lukko. Ja hyvin usein kyseessä on periaate. Tai pelko.

Kunnioitan esiintymispelkoa. Kärsin siitä itsekin, mutta itsensä tuleen laittaminen auttaa ja vahvistaa.

 

Halu esiintyä työpaikkansa ja edustamansa yrityksen nimissä kumpuaa innostuksesta. Sen täytyy tulla sydämestä. Reitti sinne on avoin sisäinen viestintä ja perehdyttäminen, valmentaminen. Ja mitä sisäisessä viestinnässä tuleekaan muistaa: rajaaminen. Ison kuvan kertominen on paljon tärkeämpää kuin tekniset ratkaisut. Viestintä – siis esiintyminen – vaikuttaa merkittävästi tehokkaammin, kun keskitytään tunteita herättävään markkinoinnilliseen tuotteeseen kuivien faktojen sijaan.

Esiintymisellä vastaanottaja on saatava ajattelemaan ja tekemään johtopäätöksiä. Ennen kaikkea sen on jätettävä muistijälki. Se jää enemmän esiintyjästä kuin sisällöstä. On laitettava persoonaa peliin. Helppo sanoa, mutta parasta esiintymistä on olla oma itsensä, virheineen päivineen. Vastaanottaja ei ole koskaan niin herkkä virheille kuin lähettäjä. Keskittyminen yhteen asiaan jää mieleen.

Mutta entä jos kaikki ei tullut kerrotuksi? Vastaanottajahan ei koskaan tiedä, mitä häneltä jäi näkemättä, lukematta tai kuulematta.

Jäipähän sisältöä pankkiin seuraavaankin kertaan.